Kehä V ja ympäristö


Kehä V –vyöhykkeestä kehitetään ekologisesti kestävällä pohjalla toimivaa aluetta. Tavoitteena on laajalti ja pitkäjänteisesti lähteä kehittää eri toimijoiden yhteistyönä ympäristöä säästäviä toimenpiteitä kaikilla suunnittelun ja toteutuksen tasoilla.

Päästöjen vähentämiseksi ja pohjavesien suojelemiseksi esitetään Kehä V -vyöhykkeen toimijoille maakaasun ottamista ajoneuvojen polttoaineeksi ja maakaasun muiden käyttömahdollisuuksien selvittämistä sitä mukaan, kun yhteistyössä Gasum OY.n kanssa toteuttava maakaasuverkko ja tankkausasemien verkko kehittyy Kehä V – alueella.

Ekologisesti kestävän kehityksen rakentamiseen liittyy myös raideliikenteen käyttömahdollisuuksien ja käytön pitkäjänteinen kehittäminen. Hanko - Hyvinkää rataa pyritään kehittämään mahdollisimman nopeasti vaiheittain sekä logistiikan kuljetuksia että tulevaisuudessa matkustajaliikennettä palvelevaksi korkeatasoiseksi radaksi ja osaksi laajenevaa pääkaupunkiseudun lähiliikennejärjestelmää.




Kehä V ja ympäristö